sunnuntai 30. elokuuta 2015

Miraclen kynsistudio Kantolan tapahtumapuistossa


Viime viikonloppuna olin Rekku Rescuen hyväksi lakkaamassa kynsiä Hämeenlinnassa Kantolan tapahtumapuistossa jossa järjestimme Hyväntekeväisyys Match Shown. Osallistujia riitti, ja onneksi myös lakkausasiakkaitakin ehti käydä! Tapahtumassa oli aivan loistava keli, jos sattui istuskelemaan teltassa niinkuin minä. Aurinko paahtoi hellelukemia mutta nautitaan niistä vielä kun voidaan. Kuvat saivat teltasta johtuen vihreää väriä runsaasti osakseen, ja olen joutunut muokkaamaan kuvien väritasapainoa. Kerta se on ensimmäinenkin, tällaisia kuvia on päivältä:






Suurkiitos tutusti sponsorilleni MiMaxille jotka kynsienlakkaustarvikkeita lahjoittamalla ovat tukeneet myös eläinsuojelutyötä jotta voin tehdä kynsitaikojani!

http://www.mimax.fi

torstai 27. elokuuta 2015

Miraclen kynsistudio Elomessuilla

Olin reilu pari viikkoa sitten Hämeenlinnassa Elomessuilla Rekku Rescuen kanssa ja matkassani oli kynsistudioni. Asiakkaita riitti jonoksi asti ja varsin tyytyväisiä sellaisia! Idea lakata kynsiä eläinten hyväksi on jälleen otettu ilolla vastaan ja siitä tulee itsellekkin eri hyvä mieli. Aion tätä hommaa jatkaa niin kauan kuin vähänkin rankani antaa periksi, ehkä pienemmässä mittakaavassa ja hieman lyhyempiä aikoja mutta kuitenkin. Jokainen tienattu euro menee kokonaisuudessaan eläinsuojelutyöhön ja pienistä puroista muodostuu ne isot joet. Tässä on aivan mahtava tapa myös asiakkaina käyvien auttaa eläimiä, itselleen saa kauniit kynnet, mikäs sen mukavampi auttamistapa, eläinten hyväksi kilahtaa siitä vitonen! Tässä on viikonlopun kynnet kahdelta päivältä, niitä kertyi:



































Suurkiitos tutusti sponsorilleni MiMaxille jotka kynsienlakkaustarvikkeita lahjoittamalla ovat tukeneet myös eläinsuojelutyötä jotta voin tehdä kynsitaikojani!
http://www.mimax.fi

maanantai 24. elokuuta 2015

Tekstuuria kukilla

Halusin lakata jotain erilaista, ja kaivelinkin kätköistäni tekstuurilakkoja joiden pohjalta lähtisin sitten miettimään jatkoa. Silmiin pisti heti erikoisempi väri, jonka valitsin oitis. Pinkki toki oli kädessäni ensin, mutta hylkäsin sen muitta mutkitta! Sitten mietin minkäväristä ja -laista leimaa päälle haluan, ja tällaiset kynnet sitten sain aikaan:



Kynsillä on China Glazen Sand Dolla Make You Holla, ja leimat on Barry M Foil effects 320 lakalla laatasta BP-17. Laatta on saatu testiin BornPrettyStorelta ja muita ihania nailart tuotteita löydät heidän kaupastaan. Tekstuuri tosiaan vaikutti ensin hyvältä idealta, mutta jo tahmaista lakkaa levittäessäni muistin tekstuurien poistamisen vaikeuden ja alkoi ahdistaa. Tunne oli karhea, enkä tykännyt yhtään. Kuorrutin lakkauksen Seche Vitellä koska pullonpohjalliseni alkoi olla aika paksua ja se peittäisi hyvin karheuden. Eli lakkauskokemus oli tällä kertaa onneton, lakka oli huono enkä mukamas jaksanut kesken kaiken ohentaa kun olin ensimmäisen kynnen jo lakannut... Olisi pitänyt, ehdottomasti. Lopputulos kuitenkin epätyypillisen värisenä miellytti silmääni kovasti ja leimat on ihanan hillityt ja sopii lakan kanssa. Itse lakka ja kaikki sen glitterit eivät kuvissa kunnolla näy, livenä paremmin.

Tässä vielä blogini lukijoille BornPrettyStorelle alekoodi, AFBQ10, jolla saat 10% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista. Postikulut Suomeen ovat ilmaiset.