lauantai 5. syyskuuta 2015

Neonia syksyyn

Koska nyt on syksy, ainakin vesisateesta ja synkkyydestä päätellen, halusin räväyttää komeat kesäkynnet. Ensin vaihtoehtona oli leimata syksyn lehtiä ja kauniita ruskan värejä mutta värikkyys voitti, koska olen synkistellyt viikon kotona sairaslomalla. Veto on pois, joten myös blogi on sairaslomalla. Yhdet kynnet sain kuin sainkin aikaiseksi, lähtökohtana oli saada kynsille uutta lakkaa jo senkin takia etteivät sitten kynnet kärsi ilmankaan. Ja kun olin edelliset lakat poistanut, särki sormia oudokseltaan ilman kestävää lakkakerrosta! Joten lääkkeeksi lakkasin vaikka lääkäri ei välttämättä oisi ollut kanssani samaa mieltä asiasta. Mutta tällaiset kynnet kuitenkin räväytin:




Kynsillä on ensin flormar/Kone Helsinki P06 neonkeltainen lakka ja kynsivinyyleiden avulla tein pinkin kuvion kynnen kärkeen P18 samaisen merkin lakalla. Keltaista sai ensin kuivatella aika kauan, koitin pikakuivattavaa suihkettakin ajan kanssa mutta vasta oikea pikakuivattava lakka sai kynnet siihen malliin että päälle uskalsi lätkäistä vinyylit. Pinsetit on ehdoton apuväline jos haluaa tehdä tarkkaa työtä, en voisi kuvitella ainakaan tämän kuvion kanssa onnistuvan mitenkään muutoin. Silti muutamia kiehkuroita jäi uupumaan, ne paikkasin ohuella nail art siveltimellä maalaamalla. Ponnistus tulokseen nähden kannatti vaikkei ihan täydellisyyttä hivota. Tykkään silti, värit on todellakin räväkät ja mieltä piristi heti kummasti!

10 kommenttia :

  1. Ihanan pirteä väriyhdistelmä ja ihanat kiekurat :)

    VastaaPoista
  2. Oikeen pirtsakka päivän piristys nää kynnet! :)

    VastaaPoista
  3. Vääks miten ihanat! Oikein kunnon piristyspommi pimeyden keskelle :)

    Pikaisia paranemisia!

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä! Jo kuvien näkeminen piristi, joten taidankin sutaista jälleen pureskellut nysäni neonpinkeiksi tyhmän päivän päätteeksi! ♥ ;)

    VastaaPoista