keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kynsi lohkesi, purukumilla me paikkaamme sen?

No jeps, ei sitä purukumilla sentään paikata vaan teepussipaikalla. Kynteni sain lohkeamaan reippaasti ihan juuresta asti ja puolet kynnestä. 
(tapaturma sunnuntaina 2.6.2013) 
Pala ei siis lähtenyt irti asti vaan jäi repsottamaan ilkeästi. Olen lukenut vinkkejä mutten ohjeita miten se paikataan. Ajattelin testata ja katsoa kuinka kauan kynsi pysyy kasassa tällä menetelmällä. Jouduin aluksi uhraamaan yhden Liptonin transparent Pyramid tee pussin jotta saan paikkamateriaalia.  




Ensimmäiseksi laitoin haljenneen kynnen alle tai ennemminkin väliin Yves Rocherin Soin Réparateur lakkaa. Painoin kynttä yhteen jonkin aikaa että lakka toimisi liimana. 



Kun kynsi pysyi siististi kuosissa, lakkasin koko kynnen samalla lakalla. Seuraavaksi lisäsin teepussista leikatun paikan, ja painelin sitä kiinni. Paikka kupruilee reunoiltaan pahasti, mutta se korjaantuu kun kynnen työstämistä jatketaan.



Seuraavaksi laitoin base coatia reilun kerroksen, ja kun se kuivui pinnaltaan, painelin kaikkia lakkakerroksia lujasti sormenpäällä. Kuvioksi tulee kynnelle tästä hommasta sormenjäljet mutta ne viilataan kun lakat kokonaan kuivat. 


Seuraavaksi laitoin kaksi kerrosta kynnenkovettajaa. Se lakkakerros saa alemmat kerrokset jälleen märäksi ja paikka nousee ja kupruilee taas lakkakerroksen pinnan yli. Niitä painelin takaisin kiinni dotting toolilla. Tässä vaiheessa en enää isoja röpöjä lakan pintaan halua.



Kun kynsi on kunnolla paikkoineen kuivunut, alkaa viilaus. Viilata saa ihan reilusti, ettei röpöjä tunnu eikä näy. Itse ainakin haluan kynnen olevan sileä enkä halua siellä näkyvän isoa neliöpaikkaa kynsilakan alta. Viilauksen jälkeen vielä Top coatia kerros tai kaksi, jotta joka kerta lakatessa ei tarvitse melko aikaavievää paikkausta aloittaa alusta. Toki se kannattaa silloin tällöin vaihtaa mutta top coatia kun on välissä, voi värilakat varovasti poistaa ja lakata uudelleen top coatilla ja uudella värilakalla. Tästä vaiheesta ei ole kuvaa koska kynnen ulkonäkö ei enään ratkaisevasti muutu. Värilakka päälle viimeistelyksi. Paikkausta ei erota muista kynsistä.






Tämä on nyt tämmöinen testi ja päivittelen postaukseen miten kynsi kestää. Toivokaamme sille siis pitkää ikää! :)

Su 9.6 1 viikko onnettomuudesta:
Viikon aikana ollut kahdet eri lakat oikeassa kädessä, en voi nyt joka päivä lakkaushaasteen lakkoja laittaa rasittamaan lohjennutta kynttä. Yritän sen antaa olla mahdollisimman rauhassa ettei vaan lohkea enempää tai kokonaan. Tänään putsasin lakat ja paikka-aineet pohjia myöten, ja kokeilin nyt laittaa lohkeaman väliin kynsiliimaa. Pitää tällä hetkellä ihan hyvin, katsellaan kun aikaa kuluu miten tämä toimi. Mutta vielä kynsi yhtenä kappaleena.  

To 13.6 Postimies toi Sissin mulle koitettavaksi lahjoittaman tarranauhan kynsien korjaamiseen. Huomattavasti helpommin sujuu tällä nauhalla homma! Edelleen laitoin liiman kynnen väliin että tukee kunnolla, päälle tämä ihana tarranauha ja kaksi kerrosta tavallista basecoatin tasoitti jo tarrapaikan näkymättömiin. Viilan kanssa kuitenkin tasoittelin vielä ennen lakkausta, ja kunnon koristelut tällä kertaa myös oikeaan käteen, 31 päivän kynsihaasteen viimeisen päivän kunniaksi. Katsellaan taas miten kestää. 

Ma 1.7 Tänään oli aika luopua pitkistä kynsistä. Tämä paikattu kynsi on kestänyt aina aikansa mutta kyllä sen paikkaaminen vaan oli sen verran ärsyttävää että nyt lähti. Kaikki kynnet lyhyeksi koska en siedä eripituisia kynsiä. Mutta kyllä näillä vippaskonsteilla sen kynnen sai pidettyä koossa kokonaisen kuukauden kunnes iski huollon kyllästys.

2 kommenttia :

  1. Kiva tuto! :) Ehkä voisin tämän avulla osata/uskaltaa paikata seuraavan kerran repeytyneen kynnen, enkä heti repisi sitä irti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan miten tää paikkaus kestää, lakkakerroksia on kyllä ihan kiitettävästi. Harmitti kauheesti kun kynsi lohkesi, en missään nimessä halua niitä nyt lyhentää kun olis vielä 8 päivää haasteesta jäljellä. Ja en siis kertakaikkiaan voi sietää eripituisia kynsiä... :D Jos saisi lohjenneen kynnen kasvamaan edes säälliseen mittaan ni viikon kuluttua voin lyhentää kaikia reilusti.

      Poista