Tätä päivää on odotettu! Niin äiti ja lapsetkin! Onneksi meillä kasvaa kaksi ennakkoluulotonta nuorenmiehen alkua ja pojat olivat innolla haasteessa mukana. Tosin ovat nähneet myös isänsä tekevän samanlaisen lakkaushaasteen joten ei se miestä pahenna, minun mittapuullani ainakin astetta kovempia äijiä. Tämän haasteen esittelen hiukan erilailla kuin aiemmat, kerron kuva kuvalta mitä meillä on tänään puuhattu.
Samu 10v. Joni 9v.
Äiti vahtii kuinka pojat harjoittelee ahkerasti, päätin suojata kuitenkin sormeni vielä ennen toimenpidettä.
Tällaisia malleja pojat sitten suunnittelivat ja harjoittelivat:
(vasen Samun, oikea Jonin)
Sitten alettiin hommiin. Samu aloitti lakkaamalla äidin kynnet pinkillä. Koristeiksi valikoitui lopulta kukkatarroja. Joni lakkasi äidin kynnet aluksi sinisellä, ja maalasi itse koristeet kynsiin.
Tässä lopputulos:
Ehdin valitettavasti jo unohtaa mitä kaikkea vasemmassa kädessäni esiintyy, sen muistan että pikkurillissä on hymyilevä Elvis. Kerron huomenna loput niin ymmärrätte varsin hyvin miksen voinut kaikkia muistaa... ;)
Eli jatkoa, nimettömässä naurava suu, keskisormessa hirviö, etusormessa sateenkaari ja peukalossa LOL face. Nimettömässä on siis tuon LOL facen suu kun se ei mahtunut. Siksipä menin sekaisin kun en tajunnut eilen mikä ihmeen LOL face...
:D Aika sulkkua:)
VastaaPoistaEiks oo. :) Ihan intoa täynnä odottivat kiltisti että pääsevät puuhastelemaan. Ja kun vielä ne Jonin tarinat saan huomenna lisättyä mitä kaikkea tuohon yhteen käteen mahtuukaan! :D
PoistaIhan loistavat! :D
VastaaPoistaKiitti, mä tykkään kans, en kyllä oikeesti raaskisi näitä ottaa huomenna pois. Näillä on jo tunnearvoa. <3
PoistaTämä aihe on kyllä tähän astisista ollu mun lemppari :) hyvä OonaV :P
VastaaPoistaSamaa mieltä. :)
PoistaJee :)
PoistaJee! Jes miten ihanat! :D Niin hienot kynnet ja supersuloiset pojat!
VastaaPoistaTykkään. :) Ja kiitos, onhan ne velikultia kun on tärkeää tekemistä, mitä on odotettu, Samu nimittäin on maanantaista asti kysellyt mikä päivä tänään on ja hokasin vasta että se todellakin odotti tätä päivää ja tätä hommaa! <3
PoistaWautsi ! Ne on oikeen keskittyneen näköiset, ja hyvin on onnistunu tuossa! :)
VastaaPoistaAamulla jo pyydettiin lupaa jatkaa kynsikiekkojen maalausta... :)
PoistaKomeita tuotoksia pojilla, ja ihana kuvasarja keskittyneestä puuhastelusta! :)
VastaaPoistaJuu kyllä hienosti jaksoivat keskittyä tärkeään hommaan. :)
PoistaIhana toi loppuselitys!
VastaaPoista:D
PoistaHienoja kynsiä ovat pojat väsänneet! Tuolta swatch-kiekostakin näyttää löytyvän kaikkea hienoa :)
VastaaPoistaJoo muuten totta ja niitä on jatkettu vielä aamulla, pitänee lisätä uusi kuva ja selitykset mitä niissä onkaan. :)
Poista