lauantai 28. helmikuuta 2015

Lomakynnet

Olin ja olen vielä tällä hetkellä hiihtolomalla, kiirusta on pitänyt lomaillessa täyttä häkää enkä todella ole ehtinyt lakkailla saatika keskittyä blogiin vaikka niin kuvittelin. Perheen kanssa olemme kaikki siis samaan aikaan lomailleet ja viihtyneet lutraamassa kylpylöissä oikein olan takaa! Kynnet ei juuri siitä tykkää joten lakkaus on lähinnä suojaamassa kynsiä. Ihan nätit kynnet tuli silti vaikka ideaa aloittaessa ei ollut yhtään. Katsotaanpa suoraan millaisilla kynsillä on tässä jo pari päivää oleiltu:




Kynsillä on alla ensin kerros Zoyan Areej lakkaa koska päällä oleva Tinsley ei ole kovin hyvin peittävä. Sitä lakkasin kaksi kerrosta enkä oikein osaa kuvailla väriä. Se on jotenkin outo. Nätti kyllä, mutta outo. Maalarinteipin avulla tein kynsille V-n muotoiset kaistaleet joita leimata. Leima on Born Pretty 02 laatasta joka on ensimmäistä sarjaa eli kuviot on todella pieniä. Siksi tällainen osittainen kuviointi. Leimalakkana käytin Perfectin kultaista, K29 lakkaa. Lopuksi vielä rajasin leimauksen käyttämälläni leimalakalla pilkuttamalla nauhaa dotting toolilla. Oikein kivat jotenkin kuninkaalliset kynnet, tykkään kovasti.

Born Pretty Storen nailart valikoimasta löydät samaiset uudistetut leimalaatat isommilla kuvioilla ja paljon muuta. Blogini lukijoille tarkoitetulla alekoodilla AFBQ10 saat tilauksestasi normaalihintaisista tuotteista 10 % alennuksen.

4 kommenttia :

  1. Kiva idea rajata leimausalue! Mitä kaikkia sovelluksia siitä saakaan syntymään.. Ruhtinaallinen lopputulos näkyy kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hupsis, varmaan huomasitki et oon unohtanu vastaa meiliin.... :p Korjaan asian ensitilassa. ;)

      Poista