torstai 6. marraskuuta 2014

Halloween Kissakoti Kattilassa

 Jaa että miten tämä mitenkään liittyy Miracle's Nailsiin? No tietenkin sillä, että laajensin kynsistudiota hieman ja kävin lakkaamassa kynsiä Kissakoti Kattilan kissojen hyväksi Halloweenina, tietenkin. Kaikki työ eläinten hyväksi on tärkeää, autan omalta osaltani tavalla jonka minä osaan, ja josta pidän. Tämä on minulle sopiva tapa kerätä rahaa apua tarvitseville. Yritin vähän pukeutua pelottavasti, muttei liian, ihan vain tosiaan pyhäinpäivän kunniaksi, lopussa kuvia siis myös minusta, hyvin mustissa. Mutta katsellaan ensin kuvia kynsistä, sitten kissoista, ja lopussa vielä vähän itse tuosta lakkausprosessista kun sain kuvaajan.










Sponsorina edelleen MiMax, he lahjoittivat käyttööni huippusuositut leimalaatat eli MiMaxin Apipila sarjan kaikki viisi laattaa.Tällä tavoin myös MiMax on mukana tärkeässä työssä eläinten auttamiseksi.
Tässä seuraavaksi sitten muutamia katteja kuvissa, joille rahat tämäniltaisesta kynsistudiosta ohjautui.




Tarjoutuipa oiva tilaisuus saada kuvaaja kuvaamaan jopa 'taiteilijaa' työssään, niin täytyyhän niitä kuvia sitten myös julkaista, tähän loppuun muutama kuva Miraclesta.



 Seuraavan kerran Miraclen kynsistudio on sitten Helsingissä Messukeskuksessa, tervetuloa moikkaamaan tai asiakkaaksi! Miracle paikalla lauantaina ja sunnuntaina.

P.S Facebook sivullani on huomisiltaan asti arvonta, jossa voit voittaa yhden lipun messuille!

10 kommenttia :

  1. Kivoja kynsiä ja harmi en pääse nyt messuileen joten ei nähdä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voi harmin paikka. Sitten seuraavalla kerralla. :)

      Poista
  2. Samalla asialla kun ollaan niin kaveria pitää tottakai jeesia .

    Mä tulen pällistelemään messuilla sun pistettä, leikin bloggaajapassini kanssa oikeaa reportteria ja suunnittelen juttujen juurta blogiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva nähdä, viimeksi en ehtinyt liikkua juurikaan messuilla itse. Ilmianna sitten itsesi. ;) Vieraskynäillään? :D

      Poista
    2. Taru, ookkonä messuilemassa la:na vai su:na? Mira, mä tuun valitettavasti vaan su:na. :)

      Poista
    3. Tulen tökkimään käsivarteen, voisin tulla ottamaan sulta leimat kun emmä näköjään pysty nyt olemaan lakkaamattakaan ;)

      Kaisun, huomenna ollaan paikalla Mamma N:n kanssa, mutta sitten sunnuntaina mun oman mamman eli äitin kanssa liikkeellä eli nähdään sitten sunnuntaina?

      Poista
  3. Taas niin nättejä lakkauksia oot tehny!

    VastaaPoista