keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Välistä jääneet merelliset kynnet

Tässä kun oli kaikenmaailman vappukiireitä ja muitakin postauksia jonossa niin tein hurjan ratkaisun ja päätin nämä kyseiset kynnet jättää välistä julkaisematta, jotta saan oikeana päivänä vappukynnet blogiin. Välillä pienetkin poikkeamat voi tuntua isoilta, mutta nähtävästi mitä vanhemmaksi elää, alkaa ymmärtää ettei sillä oikeasti ole mitään väliä. Kenen maailmaa kaatuu siihen että mahdollisesti lukemassaan kynsiblogissa bloggaaja esittelee kynnet väärässä järjestyksessä. Aivan. Näin minäkin nyt vihdoin annoin itseni ajatella mutta tässä on nyt sitten jo paljon puhutut välistä jääneet kynnet:




Kynsillä on värilakkana josta inspiraatio merellisiin kynsiin lähti, China Glazen Adore jonka ostin alunperin leimaamista varten. Nämä China Glazen Romantique sarjan lakat ovat loistavasti leimaavia yksilöitä ja kokoelmastani puuttuukin enään yksi, kun toisiksi viimeinen on jo matkalla kotiini. Leimasin päälle Konadin valkoisella lakalla Nailz Crazen laatasta NC02 simpukkamaisen merellisen kuvion. Ainakin sellainen mielikuva itselleni kuviosta tulee. Toisaalta se voisi olla myös pilvenpyörteitä, mutta tässä lakkauksessa mennään nyt merellisellä linjalla.

Kokeilin nyt ekaa kertaa paljon puhuttua HK Girl pikakuivattajaa mutta tehosta en nyt niin osaa sanoa koska alla oli todella pieni määrä lakkakerroksia. Halusinkin pitää tämän lakkauksen kevyenä ja siksi valitsin lukemani perusteella HK:n kun se on kuulemma Seche Viteä ohuempaa, ja tottahan se on. Ero on suuri, ja siksi tämä varmaan niin oudolta tuntuukin kun lähes kaksi vuotta on Secheä kynsilleen sutinut. Tuote vaatii lisätestausta. Kutistumista ei tapahtunut HK Girlin kanssa, jota on nyt uuden täyttöpullon Secheä ostettuani alkanut ilmaantua sitä käyttäessä, ja jota tutkiskelen itsekseni että onko se vältettävissä.

4 kommenttia :

  1. Oih, onpa upeat! <3 Ja eihän sillä järjestyksellä nyt kovin suurta merkitystä ole, itseäni ei ainakaan haittaa jos postauksia tulee vähän epäjärjestyksessä, joskaan joulukynsiä ei välttämättä olisi mieluisinta katsella kesäkuussa :D Mutta tällaisilla pienillä heitoilla ei ole mitään merkitystä ainakaan omasta mielestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) <3 Minussa kun asuu pieni perfektionisti ja haluan että kaikki osi järjestyksessä ja ojennuksessa niin mun ajatusmaailmaan ei sovi postaa kynsiä epäjärjestyksessä. Ettei kynsien kasvua ja pituuseroa ihmetellä että jopa se vaihtuu... :D Mut tällee peräkkäiset väärässä järjestyksessä ei varmaan oo niin eri pituset kynnet vielä. ;)

      Poista