maanantai 21. heinäkuuta 2014

Pin uppia II

Pin up tyylisiä lakkauksia tein jo maaliskuussa. Nyt oli kuvausten kakkososan vuoro ja ne järjestettiin Helsingissä. Homman nimihän on Rekut goes pin up, eli Rekku Rescue ry tekee yhteistyössä Pin-up.fi 'n kanssa kalenteria ensi vuodelle. Yhteistyökumppaneita on monia muitakin ja kakkososalla oli uusia ihmisiä mukana. Pinkki Paplari kampaamosta saimme kaksi kampaajaa, Hannan ja Anniinan, meikkaajana ja stylistinä toimi Jenni joka viimeksi stailasi mallit. Kuvaajana toimi Tiuku ja apukäsinä vähän kaikessa oli Erja, kynsiä lakkasi taas tämä bloggari. Vaatteet saimme kuvauksia varten lainaksi Cybershopista. Ja paikkana oli yhdistyksemme puheenjohtajan oma koti, eli yksi suurimmista kiitoksista kuuluu Katjalle. Homma oli jaettu kahdelle päivälle ja hyvin siihen aikaa saatiinkin kulumaan jälleen, katsotaanpa ensimmäisen päivän mallien kynnet:



Yhdelle mallille laitettiin vain punaiset kynnet, ja ne tuunattiin sitten oman mielen mukaan kuvauksen jälkeen, näin:
Päivän viimeisen mallin kynnet unohdin kuvata kokonaan mutta onneksi sain jälkikäteen kynsistä kuvan, ja nätti kuva onkin!

Seuraava päivä koitti ja lakattavia oli neljä, mutta yhdet kynnet olen taas missannut ja ne puuttuvat blogista. Tässä siis kolmet kynnet kakkospäivältä:


Tietenkin halusin tarjota kynsienlakkauksen myös kaikille päiviin osallistuneille, joten lakkasin vielä kampaajien ja kuvaajan kynnet (jotka sai vielä kuvata itse ja lähettää tälle hatarapäälle perässä), ja yleisnaisena toimineen Erjankin kynnet sai vielä lopuksi hyvin pirteät värit.




























Taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampia, ja pääsin osallistumaan taas johonkin aivan uuteen ja jännään. Pin up maailmaa nyt hieman seuranneena, on ne vaan kovin nättejä vaatteineen ja kampauksineen ja vieressä on itse ihastellut kun malleja hemmotellaan. Pääsin toki testaamaan vaatteita hieman itsekkin vaikkei sieltä löytynytkään mitään vaaleanpunaista mutta tarpeeksi lähelle kuitenkin!


Sitten jäämmekin odottelemaan syksyä jolloin kalenteri vihdoin ilmestyy!

8 kommenttia :

  1. Miten lyhyemmistäkin kynsistä VOI saada noin huolitellun tyylikkään näköisiä! Ja kivoja teasereita tulevasta kalenterista 2 viimeistä kuvaa.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla! :) Itse asiassa nämä kaksi kuvaa ei tule kalenteriin lainkaan. ;) Siksi ne saakin julkaista, itse kalenterikuvat yritämme pitää piilossa siihen asti kunnes kalenteri pääsee myyntiin asti. :)

      Poista
  2. Kiva juttu, pin up on ihana tyyli!

    VastaaPoista