torstai 14. marraskuuta 2013

Rakkautta ja piikkilankaa

Joku todennäköisesti arvaa jo otsikosta millaiset kynnet on kyseessä. Lakatessani ja koristellessani päässäni soi vain kyseinen biisi. Siksipä linkkaan sen teille, ja jaan korvamatoni myös teille.


Olkaapa hyvä. Tässä sitten vielä ne kynnet mitkä siis suunnittelin, en edes tämä biisi mielessä vaan se tuli koristelun myötä.


Kynsillä siis China Glazen Make An Entrance, koristelut leimaamalla BM-323 laatasta essencen mustalla mattaleimauslakalla 002 Stamp me! Black. Päällä Seche Vite. Joka ei kurtistanut leimoja.

Jes, oli pakko. Kovasti sain edellisistä kynsistäni kehuja, vaikka itse koin ne epäonnistuneiksi koska tarrat oli pikakuivattajan rypistämät. En tosiaan ajatellut että eihän se juuri muille näy, kuin itselleni. Sitä tuppaa olemaan itse itsensä kovin kriitikko, ja välillä tekee hyvää epäonnistua. Nämä kynnet onnistuivat suhteellisen hyvin, alkukankeuden jälkeen leimat alkoivat irrota laatasta ja stamperistä, taktinen onnistumisen avain oli tällä kertaa asetoni. Putelini oli tyhjä, enkä jaksanut alkaa sitä täyttämään ja kokeilin leimausta ja putsausta välissä Pirkan kynsilakanpoistoaineella. Ei tullut mitään. Kun täytin ja käytin asetonia niin kaikki pelitti taas niinkuin piti, ja sain laitettua kynnet loppuun. Näillä taas hetken kelpaa, tosin kyllästyin näihin jo.

4 kommenttia :

  1. Ah, kuuntelin tuota kappaletta niinä huonoina teinivuosina. :D (Joista ei ole kauan, vaikka toisin vois päätellä äskösestä). Joka tapauksessa, nämä kynnet on aivan otsikkonsa mukaiset ja nätit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :) Joo, biisi on kyllä monesti meillä myös laulettu, se on jossain laulupelissä ja ne on ainoita pelejä mitä pelaan. :)

      Poista