Halusin lakkailla oikein kunnolla ja antaumuksella pitkästä aikaa, eli aikaa ja vaivoja säästelemättä ja siihenhän oli tietenkin oivallista valita koristeluiksi teippaillen tehdyt raidat. Visio oli heti päässäni, eli eikun toteuttamaan. Laitan tähän ensimmäiseksi työvaihekuvan kun sellaisen huvikseni räpsäisin:
Eli muutama teipinpätkä tässä on tullut käytettyä ja niitä tuli käytettyä vielä jokunen lisää. Tässä sitten valmiit kynnet:
Kuvista puuttuu peukalo, tarkoituksella. Vasemman käden peukalonkynsi on nimittäin lyhentynyt radikaalisti, enkä raaskinut kaikkia kynsiä niin lyhyeksi pätkäistä joten päädyin piilottelemaan sitä. Mutta tunnustan sen nyt ja esittelenkin vielä, tällainen nysä se nyt sitten on:
Yritetään unohtaa tämä harmittava takaisku ja toivotellaan pikaista paranemista ja reipasta kasvua!
Kynsillä on siis alla OPIn Alpine Snow, ja teippien päälle lakattu Pink-ing Of You. Seche Vite luottopikakuivattajan päälle kynsille tuli koristeeksi water decalit jonka päälle vielä kiilloksi kerros samaa päällilakkaa. Kynsistä tuli aivan ihanat ja niistä en haluaisi ihan heti luopua, sen verran niiden kanssa tehtiin töitä. Kynnet siis onnistuivat yli odotusten ja olen tyytyväinen. Niillä kehtasi hyvin lähteä OPIn maahantuojan järjestämään bloggaajailtaan. Siitä kirjoittelen lisää myöhemmin kun saan kerättyä kuvia muilta osallistujilta koska omat kuvat epäonnistuivat totaalisesti. Eipä se himmennä onnistumisen iloa ihanista maalaisromanttisista kynsistäni.
Ooi, todella kauniit kynnet! ^_^
VastaaPoistaKiitos. :)
PoistaOn kyllä ihanat ! =))
VastaaPoistaJos itsekkin jaksaisi joku kerta teippailla ja toteuttaisi tuon tapaiset kynnet !
Kiitos. :) Juu aikaa ja hermoja kannattaa varata riittävästi. ;)
PoistaIhanat ja niin kauniit kynnet...
VastaaPoistaKiitti. :)
PoistaKauniit kynnet, ihanan kesäiset :)
VastaaPoistaRomanttisen kauniit ja onnistuneet lakkaukset! Toi eka kuva puhuttelee kovasti siksi että mun kärsivällisyys ei mahtaisi riittää tuohon puuhaan... :D
VastaaPoistaKiitos. :) Kyllä hieman aikaa vaadittiin, mulle tää ennemmin on sitä omaa aikaa ja rentoutumista. :)
PoistaHei lainaa mulle sun hermoja niin mäkin saan noin upeat lakkaukset tehtyä! Ihanat!
VastaaPoistaToki! Kiitos. :)
PoistaVoi, kuinka ihanat kynnet! Mullakin on mielessä pyörinyt jo pitkään tällaisten "mummolan tapetti" -kynsien toteuttaminen just vaaleanpunaisena tai mintunvihreänä, mutta en oo tehnyt, koska kynsiteippi. Ehkä nyt, kun mulla on suoria vinyylejä :D
VastaaPoistaKiitos. :) Mä kans mietin noiden kahden värin välillä, mutta koska bloggaajailta niin vaaleanpunainen voitti koska se vaan on mun väri, jos joku ei oo mua tavannut ennen ni arvaa kyllä kuka on Miracle. ;)
PoistaIHanat! MUlle tuli jonkinmoinen deja vu näistä kun muistelen että mullaoli joskus siirtokuvat samalla kuosilla ja samoilla sävyillä:)!
VastaaPoistaKiitti :)
PoistaOiiii ku ihanat! <3
VastaaPoistaKiitos. <3
PoistaKauniit kynnet! Voisikin itsekin kokeilla jotain tämän tyylistä.
VastaaPoistaKiitos. :) Voin suositella, mummotapetit ja maalaisromantiikka <3
PoistaIhanat! On noissa kyllä ollut pieni väkertäminen :)
VastaaPoistaKiitos. :) Kyllä tuli aseteltua teippi poikineen kynsille mutta tulos oli vaivan väärti. :)
PoistaVau! Todella hienot ja vaivaa on nähty. Tulos silmiähivelevän kaunista!
VastaaPoistaKiitos kaunis! <3
PoistaIhana vanhanajan tapetti! Toi eka tilannekuva on jotenkin nätti asettelultaan ja värimaailmaltaan =)
VastaaPoistaHih, kiitos! :D
Poistatodella nätit :)
VastaaPoistaKiitos. :)
PoistaIhanat! :)
VastaaPoistaKiitti. :)
Poista