lauantai 30. marraskuuta 2013

Haastoin Vanishin tahratestiin

Jep, olen myös Buzzador, ja osallistuin Vanish Oxi Action kampanjaan. Eli sain itselleni ja valituille kavereilleni testattavaksi Vanish Oxi Action tahranpoistoainetta. Tein tahranpoistotestin myös mutta tuloksia pääsen julkaisemaan vasta nyt. Mutta ei se mitään, koska itse luotan pinkkiin, voin vallan mainiosti suositella sitä myös muille. Katsotaanpas millaisia tahroja keräsin testilappuun, sellaisia joita täällä meillä kotona ainakin on silloin tällöin pesussa:
 Ja siis todella, minä sotken myös kynsilakalla ja vielä en ole ensimmäistäkään tahraa saanut pestyä pois...

Tutkin sitten vähän tuota kaaviota että millä aineella näitä kannattaa lähteä poistamaan. Valitsin kahvitahralle suihkutettavan esikäsittelyaineen.













Kaikkiin muihin tahroihin valitsin Crystal White jauheen, koska tuo valitsemani kangas on valkoista ja ajattelin laittaa sen pesukoneeseen normaalin valkopyykin kanssa ja testata ainetta normaalipyykkiini. Kastelin tahraa suihkepullolla eli vedellä ja kaadoin jauhetta tahran päälle ja vielä lisää vettä. Annoin vaikuttaa vartin verran ja vein sen pesukoneeseen valkopyykin seuraksi. Laitoin ainetta normaalin pesuaineen sekaan ohjeen mukaan.
 




Kuinkahan mahtoi käydä, mitä luulette? Koska kyseessä on kynsiblogi ja kynsilakat kuuluvat isona osana arkeeni, oli testi erittäinkin mielenkiintoinen. Toivottavasti se kiinnostaa myös lukijoita jottei ihan poiketa blogin aiheesta. Mikäli olet kynsilakkatahroja saanut vaatteillesi niin tunnet varmasti saman ongelman. Paljastetaan tässä lopputulos:
Kaikki muut tahrat katosivat tyystin, kynsilakkaa jäi pienen pieni tilkka jäljelle. Luin testin jälkeen ohjeita uudelleen ja unohdin tosiaan hangata tahraa, mietinkin nyt olisiko se kuitenkin lähtenyt kokonaisuudessaan pois. Mutta ehdottomasti paras lopputulos kuitenkin tähänastisista yrityksistäni pestä pois kynsilakkaa. Täytyy tähän problematiikkaan paneutua kunnolla vielä uudelleen ja varmasti kerron siitä myös teille lukijoille jos keksin idioottivarman tavan saada tahrat pois.

Tällaista tällä kertaa, varmasti testailen erilaisia tuotteita vielä tulevaisuudessa Buzzadorin ominaisuudessa. Mikäli kiinnostuit, laita minulle sähköpostiosoitteesi niin laitan sinulle kutsun liittyä Buzzadoriksi.






12 kommenttia :

  1. Mä olen heittänyt vanishia ihan vaan koneeseen ja esipessyt sillä taikka sitten liottanut vanishvedessä pestävän vaatteen/lakanan whatever, aina on tullut täydellisen puhdasta! Luotan siis pinkkiin minäkin :)

    Terv. Sanni L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja värihän on ihan vallan mainio, ei sillä etteikö tuo ainekkin hyvin toimisi.. :D

      Poista
  2. Ite en ole testannu viel ja en päässy tohon kampanjaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, voin kyllä suositella oikeasti sitä ostamistakin kun tämä kerran toimii. :) Jaoin jo kaikki näytteeni, muutoin oisin voinut ilman muuta lähettää sulle testiin kanssa. :)

      Poista
  3. Olin kanssa tossa kampanjassa ja itse tein hassuna ton testin käsinpesuna ja oon siitä jo vakuuttunut! Vakuuttavaa ainetta :)

    VastaaPoista
  4. Pistäpä oikein kunnolla kynsilakkaa vaikka tuohon kankaaseen ja teet siitä ultimate-kynsilakka-testin :D Sen tyyppisesti siis, ettei kynsilakkaa ole pelkkä "tahra", vaan vaikka ajatellen, että olet juuri lakannut kynnet ja sitten sormi vahingossa osuu vaatteeseen. Tai niin, että kynnet on juuri lakattu ja pitäisi alkaa ripustella puhdasta pyykkiä. Kiinnostaa vaan kovasti, että miten Vanish toimii kunnon ongelmatilanteissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ourait, laitan sellaisen testin pystyyn seuraavaksi ja kerään kynsilakkatahroja siihen. :) Täytynee joku halpislakka uhrata myös niin että pullo kaatuu, eikös? Ja tietty eka koittaa kynsilakanpoistoaineella tehdä esityöt. ;) Tästähän tulee kunnon testi näin blogiinkin sopien. :)

      Poista
    2. Jesh, juurikin näin! Joku susiruma lakkapullo suorastaan räjähtää jostain syystä kankaalle :) Ja kynsilakanpoistoainetta tietty kehiin ihan älyttömän paljon :D

      Poista
    3. Tottakai, ja vielä montaa eri merkkiä ihan vaan testaten mikä toimii parhaiten. :D

      Poista
  5. Mä en yleensä suostu uskomaan mainoksia, kun ne ei useimmiten pidä paikkaansa. :D Mutta jään odottelemaan vielä sitä kunnon testausta kynsilakalle, koska minä tohelona ainakin saan vaatteillekin lakkaa joskus ja ne ois mukava saada pois. Oma pesuaine ei oo tehonnu, niin jospa joskus uhrautuisin ostamaan pinkkiä ja luottamaan. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, testaus nyt siirtyy kun sunnuntai illan ratoksi meille marssi vieras kissa sisäslle niin täytyy tässä vähän elsuilla. ;)

      Poista