sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivää

Tämä päivä on siis kaikille äideille, ja minun mielestäni silloin äitien pitää saada hemmottelua ja herkkuja ja lahjuksia ja lapsetkin voisivat sen päivän elää kiltisti. Nooooo, sain kyllä aamupalan sänkyyn ja kortteja ja myös toivomani rahayllätyksen lakkatililleni. Joka on muuten jo tyhjä... Kynsien kanssa ei kaikki mennytkään niinkuin piti, lakkailin kynsiä illalla viisuja katsellessa mikä tietenkin saattoi olla virhe. No mutta katsotaan mitä sain aikaiseksi:




Kynsillä on siis värilakkana essencen Bloom Me Up! trend edition sarjan lakka 04 Chaising Lacy. Mustat raidat kynsille tein vapaalla kädellä mustalla ArtClub nail art duo lakalla. Pikakuivattajaksi valitsin vähän laihemman essencen quick dry top coatin. No mikä nyt sitten mahtoi olla pielessä, kuvat jonkin verran kertovat mutta minä voin kertoa lisää. Chaising Lacy on aivan ihana väri, mutta tuskastuttava lakattava, ja todellakin harvasta ongelmalliseksi tiedetystä lakastakaan en anna tällaista arviota. En nyt oikein tiedä vielä mitä eteen lakan kanssa, koska väri. Hmh.

Sitten alkuun sujui kuin tanssi koristelu ArtClubilla, kunnes kerros jotenkin paksuuntui, alkoi kuplia ja sotki kynsinauhat hyvän aikaa levityksen jälkeen. Sitä korjaillessa ehdin sotkea parikin kynttä melko lahjakkaasti joita sitten yritin parhaani mukaan paikkailla. Sanotaan nyt näin että tykkään kyllä näistä kynsistä, hain eleganttia mutta pirteää koristelua ilman turhia krumeluureja ja sellaisetha näistä kyllä tuli. Aamulla kynsillä oli sitten ne kuuluisat lakanankuvat. Huoh. Ne sai suunnilleen korjattua aamusella kerroksella päällilakkaa, onneksi. Kaikki on hyvin, kunhan ei turhan läheltä tarkastele kynsiä. Eiköhän näillä nyt yksi äitienpäivä vietetä.

5 kommenttia :