keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Miraclen kynsistudio

Halusin ihan erikseen tehdä postauksen taas Miraclen kynsistudiosta. Aiemminkin tästä olen kirjoitellut, postaukset löytyvät tunnisteella Miraclen kynsistudio. Olen nyt lakannut kynsiä eläinten hyväksi jo toista vuotta pitkälti, ja tuottohan tästä toiminnasta menee Rekku Rescuelle. Tämän kaiken mahdollistaa ihana sponsorini, MiMax!

http://www.mimax.fi/

Miraclen kynsistudio alkaa ollakkin jo yllättävän tunnettu, ja sekös mieltäni lämmittää. Tästä mukava ja yllättävä esimerkki on, kun olin lakkaamassa kynsiä kasvattajapäivillä. Matkalla hississä törmäsin naiseen joka kysyi olenko siellä luennoimassa. Vastasin että en sentään, lakkaan siellä kynsiä. Samassa hän huomasikin hupparini, jota koristaa tietenkin Rekku Rescuen logo, ja totesi että onkin nähnyt lakkauksiani ennen ja kiitteli hyvästä työstä ja kauniista lakkauksista. Olin varsin hämmentynyt, mutta hyvällä tavalla, aivan mahtavaa että olen jo ihmisten mielissä. Täällä meilläpäinhän käyn aika usein lakkaamassa kynsiä pienissäkin tapahtumissa tuossa Mustissa ja Mirrissä, ja siellä on jo omat vakiasiakkaat.

Mutta jatketaan postausta, halusin siis tässä kohtaa kiittää MiMaxia. Kynsistudiolla alkoi olla leimatarvikkeet aika loppuunkuluneita, koska leimaus on ollut huippusuosittu juttu! Kirjoittelinkin asiasta MiMaxille ja sain hyvin pian heiltä täydennyspaketin, josta nyt kiitän!
































Sain uusia leimalakkoja ja vielä viimeisenkin osan Apipila by MiMax sarjasta, laatan numero 5, eli nyt olen valmis lakkailemaan kynsiä jopa pikkujoulutunnelmissa. Kynsistudio sai omat 'löllöstämpperit', olen käyttänyt välillä omaani koska toisille kynsille ei vain pysty kunnolla leimaamaan kovalla leimasimella. Nyt ei tarvitse miettiä ja säätää että onko kaikki tarvittavat tarvikkeet mukana, kun kynsistudiolla on jo omat. Ihanat kynsinauhaöljyt sain myös käyttööni, voin suositella lämpimästi!

Olen koonnut nyt Pinterestiin ihan oman kansion Miraclen kynsistudiolle, jossa näkyy kaikki lakkaukseni eläinsuojelutyön hyväksi. Melkoinen kansio se onkin! Onhan kuvat myös blogissa, mutta tuolla ne ovat ihan yhdessä paikassa heti saatavilla ja helposti löydettävissä.

8 kommenttia :

  1. Teet kyllä mahtavaa työtä ja ihanaa että mimax sponssaa näin tärkeää juttua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Olen kyllä tosi onnekas kun löysin tähän mukaan MiMaxin. :)

      Poista
  2. Tuo kynsinauha on kyllä huippu, vaikka jättääkin öljyiseksi vähän pidemmäksi aikaa, mutta esim yöksi ihan mainio!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tuoksu on vallan ihana ja öljy on ollut oikein hyvä ja tehokas studion käytössä. :)

      Poista
  3. Ihanaa, että Mimax sponssaa sua... <3

    VastaaPoista
  4. Niin kiva toi sun lakkausstudio ja ihanaa, että Mimax sponsoroi ♡ Noi kynsinauhaöljyt vaikuttaa kivoilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella lämpimästi oljyjä, tuoksu on hyvä. Olen kyllä todella kiitollinen MiMaxille. :)

      Poista