maanantai 3. kesäkuuta 2013

Haaste: 11 asiaa minusta

Jeij, ensimmäinen haasteeni toiselta bloggarilta! :D Haasteen heitti minulle Tuhlari, blogista Tuhlarin päiväkirja. Haaste kuuluu näin:

"Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.

Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
Haasteeseen pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.

Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

Ei takaisin haastamista!"


11 ASIAA MINUSTA

1. Rakastan vaaleanpunaista.
2. Rakastan kissoja.
3. Tällä hetkellä saan paljon iloa myös kynsien lakkaamisesta.
4. Asun isossa omakotitalossa ja haaveilen jaksavani laitella pihaa nätiksi ja istutella sinne kaikkea mahdollista, tietysti vaaleanpunaista.
5. Meillä on iso liuta lemmikkejä jotka saavat ajan mukavasti kulumaan.
6. Haluan auttaa kodittomia eläimiä ja teenkin vapaaetoishommia Rekku Rescue ry:lle.
7. Olen vastikään lopettanut tupakoinnin yli 15 vuoden savuttamisen jälkeen ja olen hyvin ylpeä itsestäni.
8. Minun pitäisi aloittaa myös laihis mutta hehkuttelen vielä tupakoinnin lopettamista, mutta uskon nyt itseeni että pystyn myös pudottamaan painoa.
9. Ammattini on lähihoitaja ja olen miettinyt jotain toista ammattia, esim. lastenohjaajaa.
10. Olen yleensä kaikkien ihmisten kanssa toimeentuleva, jos kemiat ei natsaa niin toinen osapuoli ei silti aavista mitä oikeasti tunnen.
11. Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi poikalasta vm. -02 ja -04.



TUHLARIN 11 KYSYMYSTÄ OVAT:
  1. Mikä on paras grilliherkku?
  2. Jos saisit olla mikä eläin tahansa, mikä haluaisit olla?
  3. Kuinka kauan olet harrastanut kynsiä?
  4. Mitä muuta harrastat?
  5. Mikä on paras elokuva?
  6. Kumman kaa, Vin Diesel vai Paul Walker?
  7. Mikä on mieluisin vuodenaika? Miksi?
  8. Shoppailetko enemmän netissä vai kivijalkakaupoissa?
  9. Käytätkö pöytäkonetta vai läppäriä?
  10. Mitä teet aamulla ensimmäisenä kun nouset sängystä ylös?
  11. Oletko riipuvainen netistä?
1. Tuorejuustolla täytetyt pekoniin käärityt herkkusienet.
2. Kissa, without a doubt.
3. Uudelleen aloittamisen jälkeen nyt reilun kuukauden verran.
4. En oikeastaan mitään, laiskamato...
5. Lempinäyttelijät Jim Carrey ja Adan Sandler, en osaa valita parasta kun kaikki niiden komediat on ihan mahtavia.
6. Vin Diesel
7. Kesä, lämmintä, vilukissakin tarkenee.
8. En kyllä yhtään osaa sanoa, tällä hetkellä kynsiharrastuksen uudelleen aloittamisen myötä ehkä enemmän netistä ja eBayn ihmeellisestä maailmasta.
9. Pöytäkone.
10. Avaan tietokoneen ja juon aamukahvin.
11. Hmm, taidanpa vähän olla. ;)

Heitän haasteen eteenpäin seuraaville:
Kynsinauhatanssi rose86
Kynsisirkus Kaisa
40 kynttä: Prunella, Dimavarien 
Blog of nails: Dollie
Sulokynnet: Sulokynnet
Something Can Go Wrong: Heidi
Misify's: misify
Live, Laugh, Love and Paint Nails: Mira.
Mumski's blog: Mumski
Nails & Lifestyle: Pinja 
Nonnus: Noora

Kysymykseni teille ovat seuraavat:
1. Kauanko olet lakkaillut kynsiä?
2. Lempparilakka?
3. Lemmikkejä?
4. Muita harrastuksia?
5. Lempivärisi?
6. Lempiruoka?
7. Mistä haaveilet?
8. Ammattisi?
9. Housut vai hame?
10. Mikä on parasta kesässä?
11. Mikä on kamalinta kesässä? 


31.7. 2013 Sain haasteen uudelleen dream about perfect nails blogista ja päätin kuitenkin vasta kysymyksiin tämän vanhan postauksen yhteydessä. En kuitenkaan luvannut haastaa enää uusia koska tämä on paljon kiertänyt blogeissa.

11 kysymystä haastettavilleni

1. Lempi kappale?
2. Paras blogi?
3. Millon alotit bloggaamisen?
4. Suurin unelmasi?
5. Paras elokuva?
6. Kamera jolla kuvaat? 
7. Lempivaate?
8. Paras kynsilakka merkki?
 9. Lempiväri?
10. Mitä vihaat?
11. Paras juttu koko maailmassa?
 
1. Hmm, ihan uusin lempikappale euroviisuista päähän soimaan jäänyt Robin Stjernbergin You.
2. Better Nail Day
3. Toukokuussa 2013
4. Hmm, voittaa lotossa... :D
5. Taas vaikea, en pysty valitsemaan Jim Carreyn leffoista parasta, ne vaan on kaikki niin mahtavia. Helpompi olisi ollut nimetä lempinäyttelijä. ;)
6. Nikon
7. Fleecetakki
8. essie
9. Vaaleanpunainen <3
10. Eläinterääkkäjiä ja -kiusaajia.
11. Oma perhe.

7 kommenttia :

  1. Kiitti haasteesta! :) oon tehnyt tälläsen aikaisemminkin, niin voin vaikka vastailla sun kysymyksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyl kovasti yritin haastamieni bloggaajien blogeja käydä läpi tän varalta, ehkä vähä väsy painaa silmää ni en löytänyt... :D

      Poista
    2. No se ei mitään haittaa! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Olitko ehtinyt saada sen joltakulta muulta jo? Yritin kyl katsoa et laitan sellasille kellä ei sitä näy. :)

      Poista
  3. Kiitos haasteesta! Teen tämän heti kun vaan joudan. :)

    VastaaPoista