perjantai 21. kesäkuuta 2013

Lakkauskilpailu Kynsisirkus blogissa ja kuvatuto lupiinikynsiin

Kynsisirkus blogissa alkoi arvonta ja lakkauskilpailu, lakkausten aiheena piti olla 'kukat ja puutarha' . Jälleen minulla oli huikea idea, mutta ongelmaksi meinasi muodostua etten löytänyt tällaisia kynsiä kenenkään muun tekemänä että voisin ottaa mallia. Eipä siis auttanut kuin alkaa itse säheltää, unissanikin tätä suunnittelin toteutuksineen muutamana yönä Ja koska en ole ennen tällaisia nähnyt, esittelen ne lukijoille tässä kuvatutona.


Tässä ensin tarvikkeet lupiinikynsiin :
-erisävyisiä vihreitä, vaaleanpunaisia ja liloja lakkoja
-valkoinen lakka
-dotting tool
-nail art sivellin


Aluksi kynnet lakataan vaaleanvihreäksi. Siitä ei ole erikseen kuvaa, uskon että se sujuu ilman kuvallista ohjetta. ;) Tummemmalla vihreällä lakataan kynsien tippeihin nail art siveltimellä lehtiä, minun mallissani kolme erikokoista lehtirypästä joka kynteen.


Sitten aletaan sommittelemaan lupiineja dotting toolilla ja eri väreillä. Päällimmäiseksi yksi pilkku, jonossa alaspäin kaksi pilkkua, isoissa kynsissä vielä kolmen pilkun jono. Mahdutin joka kynteen kolme kukkaan, paitsi pikkurilliin vain kaksi.





Lupiineihin tulee toista väriä lisäksi joka palloon taas dotting tooleilla. Toinen pilkku tulee ulommaiseen reunaan ensimmäisen pilkun päälle jolloin saadaan aikaan oikean lupiinin näköinen kukka. Sitten onkin valmista! 




Omasta mielestä kukat onnistui hienosti, ja ovat tosi eläväisen näköisiä. Livenä olen kynsiä muutamille tutuille näyttänyt kun kuvia ei saanut julkaista ennen finalistien julkistusta ja kaikki ovat keksineet mikä aihe kynsillä. Että kai ne muidenkin silmään ihan tunnistettavia on. 

Äänestää voit 1.7 klo 15 asti täällä.

P.S Meidän pihassa eli 'puutarhassa' kasvaa ihan oikeasti paljon lupiineja. :) 


Kilpailu ja äänestys on nyt päättyneet ja lopputuloksen näet täältä

10 kommenttia :

  1. Voi että, nää on kyllä aivan upeat.. Kiitos äänestä, nyt mä häpeän vielä enemmän sitä että äänestin omia kun sun on kauneimmat :D taidat voittaa aika kirkkaasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kävin äänestääs sun kynsiä. :D Äänestysaikaa on sentään 1.7 asti, voi kääntyä homma vaikka päälaelleen etten ainaka ite uskalla hyvästä startista ilakoida. Kerta se olis ensimmäinenkin kun voittaa oikeesti jollain taidolla eikä arpaonnella. :) Pakko myöntää että nää miellytti tosi paljon omaakin silmää, muut lakkauskilpailut pukkas päälle ja piti laittaa vaihtoon vaikka oli ihan hyvässä kunnossa.

      Poista
    2. Kyl se on ihan selvä peli, mulla ei oo niin paljoa kavereita joita kiinnostais :D sun lisäks mun kynsiä on äänestäny vaan mun pikkusisko :P

      Poista
    3. :D No on siinä ainakin kaksi ääntä ettei äänittä jää ihan kokonaan. :)

      Poista
  2. Nää on aiiivan ihanan taidokkaaty kynnet; originelli idea ja ajankohtaisetkin, kun nythän ne juuri taitavat kukkia! Nyt kun kerroit ohjeetkin, niin tekisi jopa mieli vähän matkia - ainakin kokeilla onneaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kukkii lupiinit ja tykkään niistä, siitä idea kynsiinkin. Ja en tosiaan löytänyt toisia tällaisia kynsiä, oli pakko kehittää itse ja kun ne onnistui niin tottakai ilo pitää jakaa. :) Ja todellakin niitä saa matkia! Siksi ohjeet! :)

      Poista
  3. Nää on todella kauniit, ja kiitos ohjeesta! (kuvat on hiukan pieniä, mutta saa selkoa ;-) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kuvat mun blogissa saa suuremmaksi kun klikkaa kuvaa.

      Poista
  4. Ihan mahtavat kynnet! :) Ja kivan originaali idea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ainahan jonkun täytyy asiat ensimmäiseksi keksiä ja kokeilla, kiva että mäkin keksin jotain uutta. :) Eniten ilostuttaa että nämä vielä onnistui!

      Poista