tiistai 4. maaliskuuta 2014

Glitterlakkaa

Huhhuijakkaa, helmikuu on ohi jolloin lakkailtiin kynsiä joka päivä. Nyt on ollut pieni tauko sitten ja heti on huono omatunto kun ei ole blogiinkaan kirjoittanut. Nämä nyt esiteltävät kynnet tein heti haasteen jälkeen, ja nyt ne on jo poistettukkin ja odottelen uutta ideaa ennenkuin lakkaan kynteni. Sitä ei tunnu enää tänään tulevan ja onneksi muistin että nämä jäikin välistä. Joten, tässäpä ne, ihanaiset glitterlakkakynnet:



Kynsille lakkasin alle OPIn My Very First Knockwurstin koska en tiennyt etukäteen kuinka hyvin peittävä tämä varsinainen valitsemani lakka on. Pääosaa siis tässä näyttelee OPIn More Than A Glimmer lakka. Alimmainen on nyt sivuroolissa ja lakkailen sillä myöhemmin niin että sekin pääsee edustamaan kunnolla. More Than A Glimmer on aivan ihanan näköinen lakka mutta. Pinta jäi melko rosoiseksi joten laitoin päälle kerroksen matta top coatia tasoittaakseni kynnen pintaa. Lakkakin on siis matta joten en voinut laittaa päälle muuta. Tykkäsin kynsistä kovasti, mutta lakka alkoi lohkeilla isoina laattoina irti. En osaa nyt sanoa mistä mahtoi johtua. Lopulta kuitenkin poistamisessa viimeistään sitten meni hermot, koska glitter. Noh, ensi kerralla peel off lakka alle.

4 kommenttia :

  1. Ihanat kynnet! Oon kauhee glitteri friikki :D Löytyyköhä tota OPIN glitteri lakkaa sokoksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :) En kyllä osaa sanoa, tilasin itse ulkomailta tän. Tuli setissä nimeltä Pink of Hearts 2013 setissä toisen lakan kanssa.

      Poista