sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Jotain muuta, puhdistussieni

Naistenpäivänä oli CosMeryalla asiakkaille ilmainen toimitus, joten päätin tilata kauan haaveilemani puhdistussienen. Halusin testata tuotetta itse, herkkähipiäisenä mutta kuitenkin rasvoittuvan ihon omaavana on nuo kaikki puhdistusaineet jokseenkin hankalia. Sitten taas toisaalta iso kuivuu helposti, ja sitten taas on näppyjä. Ihan kamala iho. Ei mitään logiikkaa. Tein tilauksen ja se tuli kahdessa arkipäivässä postiin pakettina josta sen noudin. Paketissa oli myös aina niin ihania Laveran tuotenäytteitä, tykkään.
































Olen nähnyt toisissa blogeissa tästä sienestä juttua ja jäänyt sitä haaveilemaan. Tämän postauksen tein ihan vain omaksi ilokseni ja ehkä jollekulle hyödyksi, tämä ei ole yhteistyöpostaus enkä hyödy mitään esittelemällä tätä ihmesientä. Tässä kuvassa käyttöohjeet, en halunnut niitä uusiksi kirjoittaa alusta loppuun:
































Päätin laittaa tuotteen siis ihan heti testiin, tällainen se oli kuivana möykkynä:
































Ennen käyttöä sientä liotetaan lämpimässä vedessä, ja tältä se näyttää sen jälkeen:
Lähikuvaa vielä sienen pinnasta:






















Käyttökokemus oli mukava, sieni on pehmeä ja kivantuntuinen. Hieman oudolta se tuntui aluksi, sieni oli jotenkin kumimainen. En käytä sienen kanssa muita puhdistusaineita lainkaan, toivon että pelkkä sieni riittää. Testailen tätä, ja toivon että iho tykkää hyvää, ei ainakaan huonoa ole toistaiseksi tykännyt. Iho tuntui hyvältä heti pesun jälkeen. Ensimmäisellä kerralla ei ainakaan suurta eroa vielä näkynyt että iho olisi selvästi puhtaampi, mutta katsotaan ajan kanssa miten kasvot tähän reagoi.

2 kommenttia :

  1. Ensimmäinen kokemus oli kyllä jännä! Iho tuntui vähän erilaiselta, mutta varmaan siksi kun se sieni tekee sellaisen kalvon iholle. :) Ihan mielenkiintoista lukea lisää, jos aiot kirjoittaa pitemmän ajan päälle käyttökokemuksia. :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista