lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kynsimiitti Helsingissä

Koskapa hieman jänskättää lähteä isoon kaupunkiin kynsimiittiin, kulutan aikaa kaikkeen mahdolliseen ja päätin postata jo ensimmäisen osan miitistä, eli kynnet. Tämä postaus on ajastettu, ja näillä näppäimillä meidän miittimme pitäisi Helsingissä juuri alkaa. Aiheeksi kynsiin miittiä varten ilmoitettiin vaaleanpunainen. Kyllä, ihan oikeasti, ei ollut edes mun ehdotus! Mikäpä sen paremmin sopisi mulle! Tällaiset kynnet sitten tein:






















Kynsillä on ensimmäiseksi lakattuna China Glazen White On White, liukuvärjäys on tehty sillä ja China Glazen Something Sweet ja Dance Baby lakoilla. Leimaus päälle essencen valkoisella leimalakalla Bundle Monsterin laatasta BM-H16.

Kynnet on vallan mainion väriset, tykkään kovasti, muutoinkin ihan onnistuneet mutta leimakuvion olisin voinut valita paremmin. Tarkoituksella kokokynnen kuviota hain mutta kyseinen ruusukuvio tähän tarkoitukseen antaa vain sotkuisen kuvan. Olisin halunnut enemmän selvän kuvion joka sitten häipyy tuonne kynnen tyven valkoiseen väriin myös kivasti. No, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Mutta kyllä näillä kynsimiittiin kehtaan mennä, toivottavasti ei käännytetä ovelta takaisin. ;)

15 kommenttia :

  1. Söpöt kynnet ja toivottavasti mahtava miitti =)

    VastaaPoista
  2. Voi Mira, nää on niin hienot ja kauniit! Musta tuo leimaus on tosi onnistunut ja kuvio miellyttää, älä oo turhaan vaatimaton :)
    Pitäkäähän oikein hauska ilta!!! =)

    VastaaPoista
  3. On kyllä ihanat kynnet! Kyllä kelpaa lähtee miitteileen näillä ^_^

    VastaaPoista
  4. Oikein nätit :) Kyllä noilla kelpaa!

    VastaaPoista
  5. Onpa nätit:) Oli kiva miittailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :) Oli juu vaikka lähdettiinkin jo alkuillasta. Silti kotiin asti päästin vasta puolen yön paikkeilla.

      Poista