keskiviikko 7. elokuuta 2013

Flormar/Kone Helsinki Light Summer

Kyseiset kynsilakat olen itse ostanut koska näitä flormarin ja Kone Helsingin lakkoja on helposti saatavilla, ja lisäksi todella edullisesti. Eli Tokmanni ketjun liikkestä näitä saa vitosella kolme. Kun ne tuohon meidän Tarjoustaloon ilmestyi niin ostin heti kaikki löytämäni, mikä onkin jokseenkin melko ihmeellinen homma että välistä puuttuu kaksi lakkaa. LS03 ja LS04. Näitä ei ilmeisestikkään ole täällä Suomessa myynnissä, ainakaan vielä. Mahtaako sitten tulla, en osaa sanoa ja maahantuojaan ei saa yhteyttä useammasta yrityksestä huolimatta. Siitä miinusta.

Sävyt ovat kovin nättejä, pullossa, ja toki kynsillä kun lakat kynsille saa. Aiemmin olen hehkuttanut näitä halpislakkoja että minulla ne ainakin toimii, en ole kokenut olevan vaikeita lakata tai muutoin laadultaan huonoja. Mutta sitten törmäsin näihin. Söpöjähän ne ovat, mutta. Peittääkseen edes kohtuullisesti lakkaa piti laittaa peräti neljä kerrosta. Ja lisääkin olis hyvin voinut kerrostaa. Minulla ei riittänyt mielenkiinto. Lakat ovat jo uudessa kodissa. Silti jäin miettimään miten nämä lakat mahtaisivat toimia jos ne lakkaisi valkoisen päälle, kuten neot. 

Tässä tekemäni swatchit kuitenkin, kuvasarjana:
LS01

LS02

LS05

LS06

LS07

LS08

LS09

Siinäpä ne, ihan nätit vaikka vapaan kynnen raja kuultaa lakkauksista neljänkin kerroksen jälkeen läpi. En silti hauku näitä suohon, nää ei vaan olleet mun mieleeni. Olen oppinut nyt että on helpompiakin lakkoja olemassa, ehkäpä vaatimustasoni on noussut korkeammaksi. Lakkavarastokin on kasvanut melkoisesti niin ei tee pahaa potkia sieltä toisesta päästä olevia lakkoja ulos. Siltikään, en vieläkään allekirjoita että lakan hinta ja laatu kulkee käsi kädessä. On kalliita huonoja lakkoja ja halpoja hyviä lakkoja, niinkuin toisinpäinkin. Sattumankauppaa tuntuu olevan, ja jokaisella on omat kokemuksensa.

17 kommenttia :

  1. Nättejä sävyjä nuo on. :) Siitä oon samaa mieltä, että hinnalla ei aina oo merkitystä lakan laadun suhteen. Omistan ite nimenomaan näitä halpoja lakkoja enemmän eikä mulla useimmista oo mitään kovin pahaa sanottavaa. Kalliimpiin tutustun hiljalleen, kun opiskelijan rahat antaa myöden.

    Tähän myös sanottava, että oman kokemuksen perusteella halvoista lakoista yksiä parhaimpia on ehottomasti Golden rose-lakat. Ne vaan on hintaansa nähden mahtavia, ainakin tässä taloudessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja nuo flormarit on olleet mulle yleensä ihan kelvollisia lakkoja. :)

      Poista
  2. Liian hailakoita minun makuuni. Ehkä juuri tuo läpikuultavuus ärsyttää neljännenkin(?!!?) kerroksen jälkeen. :/ Näitä ei tuu näkymyään mun lakkahyllyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todella huonosti peittäviä oli nämä. Wetlookit olikin ihan eri juttu, ne esittelen myöhemmin kun saan koko setin kasaan. :)

      Poista
  3. Multa löytyy nuo samat, oon kerinnyt kokeilemaan vasta LS09 ja se sopii täydellisesti ranskislakaksi.
    Harmi tosiaan jos ei peitä kunnolla, pitää vissiin kokeilla miltä ne näyttäisi valkoisen tai sävyisensä lakan päällä.
    Voin sitten raportoida asiasta blogiini kun olen saanut kokeiltua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, testaappa. Mä tosiaan omani laitoin jo eteenpäin kun kärsivällisyyttäni koettelivat niin kovasti. ;)

      Poista
  4. Mulla tuli ostettua toi lakka, joka on omasta mielestäni vihreä. Petyin siihen, väri olisi muuten niin ihana, mutta niin monta kerrosta täytyy laittaa! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koita kans laittaa vaikka valkoinen lakka alle, jos sitten toimisi. :)

      Poista
  5. Oho, olet malttanut laittaa lakkoja eteenpäin :) Nää värit ei kyllä mun silmää miellyttänyt, aika pliisuja mun mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, sanos muuta! :D Nää venyttivät mun pinnaani liiaksi niin koin paremmaksi laittaa ne uuteen kotiin.

      Poista
  6. Huomasin juuri tuon saman kun eilen näitä tikutin mutta tulin siinä miettineeksi että entäs jos laittaisi valkoisen lakan alle,toimis varmaan paremmin. Mutta joka tapauksessa tosi hempeitä ja ihania sävyjä ja mulle tuli ihan kesä ja jäätelö mieleen kun näin nää ekaa kertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suosittelen koittamaan valkoista alle ennenkuin säkin luovutat näiden kanssa. Ja onhan ne värit edelleen ihanat. :)

      Poista
  7. Kiitos Mira lakkojen esittelystä ja postauksesta, hyvä tietää että ko lakat huonosti peittävää laatua. FF kiittää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä, hyvä jos jollekkulle on hyötyäkin oikeasti etten vain lämpimikseni lakkaile ja kirjoittele. :D

      Poista
  8. Kauniita värejä kyllä! Ensin katoin (ennen kuin luin), että ootko laittanu vaan yhen kerroksen :D Ehkä se valkonen tosiaan auttaisi.. Saatan silti yhden tai pari ostaa, jos eteen sattuvat ;)

    VastaaPoista