perjantai 20. joulukuuta 2013

Pieni joulukalenterini, luukku 20

Tänään tein joulukynnet itselleni, koska huomenna on tärkeä tilaisuus jossa kynnet täytyy olla kauniisti edustettuna. Huomenna on vuoden viimeinen Miraclen kynsistudio Rekku Rescuen hyväksi Tuuloksen Mustissa ja Mirrissä. Asiakkaita on tämän kuluneen vuoden aikana käynyt jo lähes sata, enää kahdeksan puuttuu, toivokaamme kaikki että huomenna olisi vilkas päivä ja pääsisin tavoitteeseeni.

Mutta niihin kynsiin, tällaiset jouluiset kimallukset sitten tein:


Kynsilläni on siis vaikka ja mitä tällä kertaa, värilakkoina käytetty pikkujouluista vasta saamaani sponsoroitua mini Orlya, Meet Me Under The Mistletoa keskisormessa. Peukalo ja nimetön lakattu Tiia Vanhatapion Fool's Goldilla, ja etusormi ja pikkurilli vasta voittamallani Color Clubin Berry And Brightilla. Leimat on Konadin minileimalakoilla, jokaisessa sormessa eri väriä ja yhtenä vielä Dependin 223. Rusetit laatoista BM-317, QA38 ja kahdesta eri essencen laatasta.

Kynnet oli helpot ja nopeat, mutta riittävän näyttävät ja jouluiset jotta kelpaa esitellä kynsistudiolla mallina. Värien paljous vähän pyörryttää, minä kun en ole oikein skitlettejen ystävä, saatika että kaikki kynnet olisi eri värisiä.

Sitten sain taas postin mukana jotain aivan uskomattoman upeaa! Katsokaapa tätä:

Kyllä, kortti on ihana ja rakastan näitä tonttuja, mutta mitäpä muuta löydät kuvasta? Varmasti maailman suloisimmat kissadecalit jouluksi! Vastikään ihailin Something Can Go Wrong blogissa aivan mahtavia kissakynsiä ja aivan oikein, nämä minulle lähetti yllätyksenä ihana Heidi! Suurkiitos, olin todella iloinen saadessani nämä, ja todellakin nämä ovat minun ihka oikeat joulukynteni sitten! Kiitos, kiitos, kiitos! <3

8 kommenttia :

  1. Voikun olis kätevät tuollaiset rustettileimat :) Mulla taitaa ollakin yksi jossain.. Yritin yksi ilta piirtää peruskoristenauhoja kynsiin, mutta en onnistunut millään. Aivan kamalan näköiset olivat :D Mutta tämä sinun idea on kyllä kiva :)

    Ja mikä sattuma, että tykkäät noista tontuista. Ne on mun ehdottomat lempparit myös ^^
    Mukava yllättää toiset, vieläkun on oikein mieluiset :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mietin ankarasti mitä laittaisin erivärisille kynsilleni kun pälkähti sitten ajatus noista paketeista. :)

      Nää tontut on ihan söpöimpiä kyllä, oon kerännyt eri joulukoristeita tällä kuosilla, mm. kuusenalusmatto.

      Kiitos vielä yllätyksestä, se todellakin oli mieleinen ja olin todella otettu, taas hymy korvissa asti! <3

      Poista
  2. Hienot kynnet ja kiva ylläri heidiltä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kyllä todella oli vallan ihana ylläri. :)

      Poista
  3. Ihanat kynnet! :) Leimat on ihan tajuttoman kivat :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Näistä tykkäsi tänään moni muukin. :)

      Poista