perjantai 6. joulukuuta 2013

Pieni joulukalenterini, luukku 6

Perinteisesti aina kaikissa joulukalentereissa kuudennen luukun takaa paljastuu jotain sinivalkoista, rakkaan kotimaamme lippu merkkinä maamme itsenäisyydestä. Joten jotain sinivalkoista paljastuu myös tämän luukun takaa, muttei ihan perinteistä Suomen lippua. Eikä pelkkiä sinisiä ristejä maalattuna valkoisille kynsille koska minusta ne eivät näytä hyvältä. Piti siis keksiä jotain vähän nätimpää, mutta kuitenkin selvästi sinivalkoista jotta kynnet voi helposti yhdistää itsenäisyyspäivään. Tällaiset sitten sain aikaan:


Ensin kynsillä oli pelkät ranskikset sinisillä viivoilla, lisäsin mukaan vielä strassit ja kun en vieläkään ollut tyytyväinen, koko kynnelle vähän hempeää glitteriä päälle. Viimeistään tuossa alemmassa kuvassa aloin jo tykätä kynsistäkin. Värit ja väriyhdistelmä ei ole oikein mieleeni, huolimatta siitä että värit ovat oman maan lippumme.

Kynsillä siis alla essie Sugar Daddy, ranskikset tehty essien Blancilla. Siniset viivat maalattu ohuella nail art siveltimellä Maybelline New York 659, ristikon keskellä vielä strassikynällä kiinnitetty strassit. Ja lopuksi kuorrutus China Glazen This One's For You.

Meillä itsenäisyyspäivää juhlitaan joka vuosi rauhakseen kotosalla, ei ole sinne kuuluisiin linnanjuhliin vieläkään eksynyt kutsua edes vahingossa. Täksi päiväksi ostettiin sopivasti kuvausrekvisiitaksikin päätyneitä Fazerin Suomi konvehteja, nams! Muutoin päivän ohjelmaan kuuluu hyvää ruokaa, lepoa, hyvää mieltä ja lempitekemisiä. Eli minä saan touhuta koko päivän kynsiharrastukseni ja lakkavarastojeni parissa, eilen tikutetut lakat pitää nimetä ja lyödä renkaisiin ja ehkäpä saisin kertyneen purkillisen kerralla myös blogiin.

Vielä lopuksi onnea eilisen päiväarvonnan voittajalle:

10 kommenttia :