tiistai 21. tammikuuta 2014

Teemaviikko, päivä 2

Tänään on ollut huonon onnen päivä, monen asian suhteen ja myös näin kynsien kanssa. Laitan kynnet julkaisuun, vaikkei ne nyt ole lähelläkään mitä olin ajatellut. Ei voi mitään, näillä mennään huomiseen, en vaan jaksanut aloittaa enään alusta. Tein testejä myöskin kiekolle, ja nekään eivät onnistuneet lainkaan joten lähdin sitten vaan lakkailemaan ja lopputulos on tässä:


Kynsillä on alla China Glaze Liquid Leather, leimaukset Emotionilla Bundlemonsterin laatasta BM-022. Jouduin korjailemaan ja jatkamaan leimoja siveltimellä ainakin peukalossa kun eivät meinanneet riittää koko kynnelle. Myös nimettömässä näkyy melko paksultikin korjailtua tiikerinraitaa. En halunnut sitten ideaani toteuttaa enää loppuun kun tässä kohtaa mentiin jo niin metsään että. Näitä hahmottelin kynsilleni jo eilen illalla, käsinmaalaten ja ne epäonnistuivat vielä pahemmin. Tuo musta alusväri teki hommasta haastavan, mutta halusin värit näin päin. Täytyy koittaa onneaan toisella kertaa, jos sitten onnistuisi paremmin.

12 kommenttia :

  1. Hienothan nämä on! :) (ps. täytyy myöntää että näen edelleen leimausten olevan mustalla eikä toisinpäin. :-D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaah, aivan, nämä voi nähdä molemminpäin. :) Ja kiitos. :)

      Poista
  2. Ihan hyvältähän nämä näyttävät! ^mäkin kattoin kauan, että ne on toisinpäin, vasta kun luin että eivätpäs olekkaan niin tajusin etteivät tosiaankaan ole! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Juu nyt katselen niitä itse ja kuvittelen ne myös toisinpäin. Täytyykin koittaa tehdä nämä toisinpäin, hih! :D

      Poista
  3. Hei, mäkin luulin että mustat on leimat :D

    VastaaPoista