lauantai 8. helmikuuta 2014

Day 7, Kuivakukat

Postaus tulee päivän myöhässä, tuli taas onnettomia sattumuksia liikaa yhdelle päivälle ja tunnit ei vuorokaudessa riittäneet. Jätin illalla rankan päivän jälkeen suosiolla lakkailut seuraavalle, eli tälle päivälle. Olin ostanut kuivakukkia kynsien koristelemista varten jo puoli ikuisuutta sitten, mutta koskaan ne eivät päässeet koristeita valitessa ykkösiksi. Siksipä nämäkin alunperin haasteeseen liitin, ja nyt on vihdoin kuivakukkien vuoro. Katotaanpa suoraan millaiset kynsistä tuli:



Kynsillä on Color Clubin Blue-Ming ja kahdenlaisia kuivakukkia. Kuivakukat on taiteiltu kynsille vahakynän avulla, toimii kuten strassikynä. Kuivakukat on tietenkin hyvin herkkiä ja käsittelyn täytyy tapahtua hyvin varoen. Koetin varovasti painaa kukkaa kynnelle niin sehän mureni, joten näiden käyttö ei ollut mitään maailman helpointa. Lopputulos kuitenkin on oikein mieleinen ja hyvin nätti. Aivan ihana lakka tämä Blue-Ming. Enpä olisi uskonut.

Uskon että näitä koristeita tulen käyttämään myös tulevaisuudessa, kyllä kynsistä sen verran herkät ja nätit tuli. Mieleni tekisi myös koittaa kuivatella kukkia ihan itse tähän käyttöön, ja varmaan ensi kesänä sen sitten jälleen muistan kun sopivat kukat kukkivat. Toivotaan ainakin...

14 kommenttia :

  1. Tosi sievät :) Mulla ei olekaan kuivakukkia ja noi kimput/oksalliset näyttää tosi kivoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ei nää kuivakukat kyllä ensimmäisenä oo mielessä ku koristeluja miettii, ja sanoisin että aliarvostettuja ovat, kunpa näitäkin näkyisi blogeissa useammin. :)

      Poista
  2. Oi ku ihanat! Itelläkin käyny kukkien kuivattaminen mielessä, pitää kesällä koittaa muistaa.. Eikös lemmikit näyttäis kynsillä aika sievältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juurikin lemmikit oli itselläkin mielessä! :) Ja syreenin kukat voisivat olla myös sopivia kynsille.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitti, tykkään kanssa vaikka hyvin epätyypilliset mulle. ;)

      Poista