sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kynsilakanpoistoaine-testailua (osa I )

Näitä on näkynyt muissakin blogeissa, mutta halusin testata eri lakanpoistoaineita itsekkin ja päätin silti julkaista siitä postauksen. Sain hypetettyä X-tran poistoainetta käsiini S-marketista ja sen rinnalle ostin muutamia muita halpismerkkejä. Pirkan K-kaupasta ja Cien 'in Lidlistä. Neljäntenä aineena on asetoni, litran pullon ostin ihan Tarjoustalosta kun meillä päin ei ole Biltemaa jossa kuulemma halvin asetoni. Tulee tuo asetoni silti litrahinnaltaan halvemmaksi. Ja varsinaisesti en testannut näitä hinnan takia, vaan saatavuuden ja tehon takia. 

Ensimmäiseksi tässä testipullot, asetoni on tyhjässä Pirkan pullossa joten en edes laittanut sitä kuvaan.




Cien Lidlistä on kätevä pumppupullonsa takia, tätä käytän lakatessani jos kynnet on märät ja tarvitsen kynsilakanpoistoainetta. Sen saa helposti painamalla vanulapun/topsypuikon pullon suulle ja painamalla.
Pirkka on myös hyvänmallinen ja sopivan kokoinen pullo. Ison suuaukkonsa vuoksi valitsin tämän tyhjän pullon täyttöpulloksi asetonille. Tuoksu tässä on melko mieto, ja samoin tuntuu kaikista testatuista hellävaraisimmalta. Ei toimi kunnolla käyttämättä alla olevaa menetelmää.
X-tra kynsilakanpoistoaine on uusi tuttavuus huonon saatavuutensa takia kun oli jonkin aikaa kiven ja kannon alla jonkinsortin toimitusvaikeuksien takia. Niiden luulisi olevan nyt ohi koska pullo on kuulemma vaihtanut nyt ulkonäköään. Tähän en itse osaa sanoa mitään koska ensimmäistä kertaa kokeilussa.

Leikkasin vanulapun neljään osaan, kaadoin jokaiseen lapunpalaseen eri poistoainetta ja painelin kynnelle hetkiseksi, ehkä minuutiksi.


Minuutin jälkeen pyyhkäisin lapun kynneltä samalla painaen melko voimakkasti poistaakseni mahdollisimman paljon lakkaa kertapyyhkäisyllä. Lakkaukset jotka poistin ovat blogissani esitelty täällä, kuvion voi vanulapulta vielä suunnilleen tunnistaa. Tässä lopputulos:
~Pikkurillissä Cien, kynteen jäi pienen pieni pykimä lakkaa jäljelle jonka pyyhkäisin samalla lapulla pois.
~Nimettömässä Pirkka, kynteen jäi jälleen pienen pieni pykimä lakkaa joka samoin lähti samalla lapulla pyyhkäisemällä kokonaan pois.
~Keskisormessa X-tra, jälleen kynteen jäi yksi pienen pieni pykimä lakkaa joka muiden tavoin lähti pois pyyhkäisemällä vielä samalla lapulla kynttä.
~Etusormessa asetoni, kynteen ei jäänyt lakkaa lainkaan mutta tästä huonommastakin kuvasta huomaa kuinka kuivatti ihon valkoiseksi.

Mitä voimme päätellä tästä? Kaikki testatut kynsilakanpoistoaineet toimivat suhteellisen hyvin, asetoni parhaiten mutta kuivattaa ihoa todella paljon. Eli minkä näistä valitsisit? Minä aion käyttää pullot loppuun ja palata aiheeseen pidemmän kokemuksen jälkeen. Lisäksi matkalla Suomeen on uusia tuttavuuksia myös tältä saralta, ja tekisipä mieleni ostaa muitakin poistoaineita. Eli harrastus ei nähtävästi jää pelkästään kynsilakkoihin... :D



3 kommenttia :

  1. Xtra on vaan parasta! Ei kuivata, sillä saa pahimmatkin glitteriöverit paljon iisimmin pois kuin kilpailevilla poistoaineilla. Haalin sitä kaappiin huimat 5 putelia kun sitä taas sai. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ei noissa missään oikeestaan vikaa ollut, kaikki hyviä omalla tavallaan ja omassa käyttötarkoituksessaan. :)

      Poista
  2. se on todella hyvä. Olen kokeillut sitä ja rakastin sitä. mutta nyt en löydä sitä enää. Voitko? Auttakaa. Kaipaan sitä niin paljon. Kiitos

    VastaaPoista