maanantai 22. heinäkuuta 2013

Rekku Rescuen mukana Heinämessuilla

Laitanpa jälleen mainospostauksen Rekku Rescue ry:n hyväksi.
Olen jälleen itse mukana ja tietysti tapahtumaan otimme mukaan kynsiaihettakin. Eli Heinämessuilla lauantaina 27.7 klo 10-16 Kauppakeskus Tuulosessa voit tulla ottamaan itsellesi kynsitatuoinnin, toisinsanoen siirtokuvan tai water decalin. Laitan kynsitatuointeja eurolla kaksi kappaletta ja tuotto menee siis kodittomille eläimille lyhentämättömänä. Jälleen saimme sponsoriksi tapahtumaan MiMaxin ja sieltä lähetettiin tätä tapahtumaa varten ihania eläinaiheisia tatuointeja joita sitten laitan asiakkaille.

MiMaxille suurkiitokset tuestaan!

Olen ollut mukana Rekku Rescuen toiminnassa vapaaehtoisena reilun pari vuotta. Toimin kotihoitajana yhdistyksen kissoille. Minulla on aikaa, osaamista ja halua auttaa eläimiä, muttei resursseja valitettavasti mihinkään suureen. Niinpä teen sitä mitä osaan yhdistyksen ja eläinten hyväksi, eli olen mukana tapahtumissa aina kun pystyn ja nyt olen yhdistänyt niihin tämän uusimman intohimoni eli kynsikoristelun. Viimeksi olin mukana Ämyrockissa lakkailemassa kynsiä eläinten hyväksi. Olen myös askarrellut yhdistykselle kannatustuotteita myyntiin, niiden tuotto menee myöskin täysin eläimille. Monet muutkin yhdistyksen kannatusjäsenet tekevät käsitöitä ja askartelevat kaikkea mahdollista laidasta laitaan.

Eli se pieni apu on välillä suuri apu, ja pienistä puroista muodostuu valtava joki kun tehdään yhdessä saman asian puolesta. Jos haluat tutustua lisää toimintaan niin kerron siitä erittäin mielelläni. Facebookissa minulla on oma kuvakansio tämän hetkisille hoitolaisille ja albumi on julkinen, jota pääset katsomaan tästä linkistä.

Lopuksi haluan vielä listata tarvikkeita joita otamme mielellään vastaan myös tuolla tapahtumassa, ja monissa muissakin missä mukanamme on lahjoituspöytä. Tällä hetkellä iso tarve on kissanpennuille laadukkaaseen ruokaan. Kissanpentuja yhdistyksellä on nyt kotihoidossa ~50. Ruokaa kuluu paljon. Samoin matolääkkeitä joista yleisin ja helpoin on apteekista saatava Axilur. Kodittomille eläimille voi lahjoittaa lisäksi leluja ja kaikenlaista muuta koiriin tai kissoihin liittyvää tavaraa. Jos haluat lahjoittaa muttet pääse juuri ko. tapahtumaan, voit tarkistaa täältä mihin muualle voisit lahjoituksen jättää.

6 kommenttia :

  1. Todella hienoa työtä arvostan suuresti.Toivotaan menestyksellistä tapahtumaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivomme suurta osallistujamäärää myös. :)

      Poista
  2. Miten hieno idea tehdä tällä kynsiharrastuksella hyväntekeväisyyttä :o) Mukavia messuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Kaikki osaaminen täytyy hyödyntää! :)

      Poista
  3. Mä ainakin varaan jo valkoisia ja vihreitä pupuja! Ihania! <3
    Tarttee varmaan nää glitterkynnet siivoilla ennen lauantaita, niin sopii laittaa kuvia kynsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tällä kertaa et sit toivottavasti jää ilman, pitää tehdä ne heti ekana ennenku alkaa tuleen jonoa. :D

      Poista